6.1.2016

Huurretta ja usvaa

Teimme tänään Janin kanssa päiväretken entiseen kotikaupunkiimme Hankoon. Monelle se on tuttu pienenä, idyllisenä kesäkaupunkina, mutta minusta sen kauneus pääsee oikeuksiinsa juuri talvella.  Hangolla on edelleen iso paikka sydämessäni, paljon hyviä muistoja liittyy sinne.

Säät suosivat meitä retkellämme, aurinko paistoi mukavasti ja pakkasta oli sen verran kipakasti, että askel pysyi reippaana Hangon rannoilla tallustellessamme. Onneksi meillä oli kamera matkassa mukana, jotta pystyimme vangitsemaan teille valokuviin pienen annoksen sitä maagista tunnelmaa, joka meren rannalla leijui tänään. 
Meri on vallitseva elementti Hankoniemellä. Sen vaihtelut ja oikut ovat kaikkein kauneinta katseltavaa. Nyt meren jäätyessä se huokuu ja hönkii usvaa - samalla tavalla kuin päättäväiset juoksijat (!) tänään Bellevuen rannalla.  Horisontti siintää jossain usvan, aaltojen ja jäälauttojen tietämillä. Hiekkarannat ovat osittain lumen ja jään peitossa. 
Muutamat muutkin olivat metsästämässä täydellistä auringonlaskukuvaaa Kuningatarvuoren rannassa.

Haha, loppukevennykseksi vielä Janin nappaama salakuva mun keskittyneestä Snapchat-ilmeestä. Snäpin puolelta löytyy tällä hetkellä behind the scenes -kuvia ja -videoita meidän tämän päivän reissulta. Voit lisätä mut Snäpissä: veerasilvendoin. 




Kuvat 1, 3, 5, 8-13 Janin ottamia, kamerana Nikon D7000 ja 2,4,6 mun kuvaamia, kuvattu Sony Xperia Z5 -älypuhelimella.   






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida ajatuksia omalla nimelläsi, kirjautuneena käyttäjänä tai anonyyminä.