Valokuvanäyttely: Hannes Heikura - We walk alone ja Dark zone

Kävin eilen Salon Taidemuseo Veturitallissa Hannes Heikuran valokuvanäyttelyissä We walk alone ja Dark zone. Jälkimmäinen näyttely on jatkumoa ensin mainitulle. Jälkimmäisen kuvat keskittyvät enemmän henkilökuviin, vaikka molempia näyttelyitä yhdistääkin yksinäisyyden teema.

Onni oli puolellani, sillä ehdin parahiksi juuri alkaneelle yleisöopastuskierrokselle. 

”Yksinäisyys on universaalia”, totesi näyttelyn asiantunteva opas. Heikuran kuvat herättävät ajatuksia ja pohdimmekin niitä yhdessä oppaan kanssa. Heikuran valokuvat ovat mustavalkoisia ja viestittävät erilaisia näkemyksiä yksinäisyyden kokemisesta. Kuka tahansa voi tuntea yksinäisyyttä, vaikka ympärillä olisikin perhe ja ystäviä ja vaikka kuuluisikin työyhteisöön. Jokaisella on hetkiä, jolloin tuntee olevansa ihmisten keskelläkin yksin – itse tunnen niitä yllättävän usein.

Heikura ei ole halunnut lähteä kehittämään kuvilleen symboliikkaa nimien avulla. Hän on käyttänyt teosten nimissä ainoastaan kuvaushetken ajankohtaa ja paikkaa. Hän antaa teostensa puhua itse katsojalle. Mielestäni katsojan on kuitenkin haastavaa, lähes mahdotonta sijoittaa valokuvia ilman nimiä mihinkään tiettyyn aikakauteen, kaupunkiin tai kaupunginosaan. Kuvat ovat ajattomia ja paikattomia, mikä vahvistaa entisestään niiden sanomaa. Kuvat ovat kuitenkin tuoreita, ne on kuvattu vuosina 2010-2012.

© Hannes Heikura, Helsinki 14.11.2011 12:09, sarjasta We Walk Alone. Kuva Salon Taidemuseon pressipankista.

© Hannes Heikura, Helsinki 06.07.2012 16:23, sarjasta We Walk Alone. Kuva Salon Taidemuseon pressikuva.

Heikuran kuvissa sattumalla on iso rooli. Vahvoissa valokuvissa on onnistuttu kiteyttämään oleellinen: yksi valonhäivähdys, taivaalla lentävä lokki, peililasin heijastus, ohiajaneen auton vesiräiskähdys vasten kasvoja, kadunkulkijan ilme lätäkön heijastuksen kautta… Hetkiä, joissa paitsi sattumalla myös rautaisella osaamisella ja hyvällä näkemyksellä on osuutensa. 

© Hannes Heikura, Keskuskatu, 24.03.2010 klo 12:08 sarjasta Dark Zone. Kuva Salon Taidemuseon pressikuva.

© Hannes Heikura, Temppeliaukio, 06.06.2010 klo 20:55 sarjasta Dark Zone. Kuva Salon Taidemuseon pressikuva.

Osaamisensa ja kokemuksensa Heikura on kerännyt lehtikuvaajana ja vuodesta 2012 lähtien freelance-kuvaajana sekä valokuvataiteilijana, vaikkei hän itse hauakaan lokeroida itseään. Hänelle valokuvauksessa tärkeää on dokumentaarisuus, todellisuus, kerronnallisuus  ja outous. Outoudella Heikura tarkoittaa sitä, että kuvan tulisi luoda arvoituksia, jotka jäävät katsojan mieleen pyörimään. Hänen oppi-isänään on toiminut mm. Arno Rafael Minkkinen, jota pidän suuressa arvossa. Olen aiemmin saanut nähdä legendaaristen valokuvaajien, kuten Steve McCurryn ja Minkkisen, näyttelyitä Veturitallissa muutama vuosi takaperin.

Mikäli Heikuran ajatukset valokuvaajan työstä tai näyttelyn teemoista kiinnostaa syvemmin, voit katsoa allaolevan taiteilijan haastattelun:

Käyn nykyään katsomassa noin viisi kertaa vuodessa katsomassa laadukkaita kuvataiteen näyttelyitä. Taideakatemian opiskelijayhdistyksen tiedottajana toimiessani kävin lähes viikottain katsomassa taideakatemialaisten luomia näyttelyitä. Näyttelyissä käydessäni pyrin yleensä kuulemaan myös opastetun kierroksen. Koen siten pääseväni taiteilija ajatusmaailmaan paremmin käsiksi kuin vain lukemalla näyttelyn esittelytekstejä. Kierroksen jälkeen kierrän näyttelyn vielä rauhassa läpi, seuranani vain omat ajatukseni. Hienointahan on aina silloin, kun osuu paikalle samaan aikaan itse taiteilijan kanssa!

Heikuran näyttely on ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen. Saloon huristelee Turusta vain puoli tuntia ja Helsingistäkin puolessatoista tunnissa, joten kannattaa ehtiä näkemään näyttely ennen sen päättymistä 31.3. Myös opiskelijan kukkaro kiittää: opiskelijat pääsevät Salon Taidemuseoon kahdella eurolla ja opastus oli ilmainen. Muilta liput museoon maksavat neljä euroa. Mikäli suunnittelet päiväretkeä Saloon, kannattaa tsekata sattuman värittämät vinkkini kaupunkiin täältä.

Vinkki! Taitelija on kuulemma itse paikalla valottamassa kuviensa tausta-ajatuksia sunnuntaina 17.3. kello 14.

U R A - ja kuinka suunnitella sitä

Kiteytin ylläolevaan kuvaan tämän päivän ydinajatukset, jotka mieleeni jäivät Mikael Jungnerin uran suunnittelemista käsitelleestä puheenvuorosta  European Job Day / Kampus -seminaarissa Turussa:

• Asenne
• Luovuus
• Intohimo
• Ainutlaatuisuus
• Oma-aloitteisuus ja 
• Sattuma.

Nämä määreet auttavat saavuttamaan unelmien työn ja siinä sivussa, aivan huomaamatta myös työuran.

Tosin Jungner totesi puheenvuorossaan, että on hedelmällisempää ja opettavaisempaa olla töissä kauhukirjan sivusta repäistylle huonolle pomolle kuin kiltille, mukavalle ja osaavalle esimiehelle. Ja jos perinteinen urapolku ahdistaa, kannustaa Jungner miettimään yrittäjäksi ryhtymistä. "Elintason laskua ei edes huomaa, kun siirtyy opiskelijasta suoraan yrittäjäksi", letkauttaa Jungner.

Kaikki lähtee kuitenkin Jungnerin mukaan liikkeelle oman osaamisen ja ainutlaatuisuuden tiedostamisesta. Miten erotun massasta? Mitä sellaista minulla on, jota samalla koulutuksella varustetulta, muodollisesti pätevä kaverilta uupuu? Miksi käyttää kravaattia kun kaikki muutkin käyttävät? Jungner ehdottaakin oman bucket-listan tekoa. Eli listaa siitä, mitä haluaa saavuttaa ennen kuin heittää lusikan nurkkaan.

Sen jälkeen, kun kykenee jo tunnistamaan omat vahvuutensa, heikkoutensa ja tavoitteensa, on hyvä taito pysähtyä tunnistamaan erilaisia ihmistyyppejä lähipiiristään ja  työkavereistaan. Hedelmällisen työnteon ilmapiirin - hyvin erilaistenkin persoonien kanssa - voi luoda oivaltamalla sen seikan,  että eri ihmisillä on erilaiset työskentelytavat sekä tavat motivoitua ja olla toisten kanssa. Oivallettuamme tämän erilaisuuden hienouden ja antaessamme aitoa arvostusta sille, voimme synnyttää toimivia tiimejä.

Jungnerin neuvo on pistää kaikki panokset siihen, mitä oikeasti haluaa saavuttaa. Ja kun jotain haluaa, pitä sitä haluta kunnolla. Eikä "sitku", "mutku", "jos", "vähän" tai "ehkä". Jos se on vaikka työpaikka uudelta toimialalta, niin ei kannata hakuammunnalla lähetellä laimeasti ja silloin tällöin hakemuksia rekrypankkien viidakkoon. Ei. Vaan ennemminkin yhdellä rykäyksellä laatia hakupaperit ja referenssit kuntoon, aktivoida oma verkostonsa, suhtautua työnhakuun täydellä intohimolla ja vähintään 100%:n panostuksella. Jungner antaa tästä hauska esimerkin: jos etsit aktiivisesti neulaa heinäsuovasta, saatat löytää jotain vielä parempaa, vaikka maatalon kauniin tyttären.

Jungner korostaa urakehitykseen ja elämään yleisestikin vaikuttavaa seikkaa - sattumaa.  Koskaan ei voi tietää, mitä nurkan takaa löytää. Joten kannattaa ihmeessä avata uusia ovia ja kurkata itse mitä oven takaa paljastuu.

Sattumaa käsittelen lisää tässä postauksessa. Päädyin kirjoittamaan aiheesta kohdattuani mielenkiintoisia sattumia tänä samaisena keskiviikkona. Olen pohtinnut, että ehkä sattumat ovatkin osa arkipäiväistä elämääni, enkä vain havainnoi niitä tai osaa nimetä niitä sattumiksi. Että elämä itse asiassa muodostuu peräkanaa asetetuista sattuma-palikoista. Tai kenties silmäni vain aukenivat vihdoin tänään oltuaan rähmässä ja puoliummessa tähän asti?

Olisi mielenkiintoista kuulla teidänkin ajatuksia ura-aiheesta. Kuten:
Oletko unelmatyössäsi? Onko unelmatyötä olemassa? Miksi teet työtä - onko se vain puurtamista elannon eteen vai kenties kutsumus? Mikä on ollut urallasi opettavaisinta? Uskallatko tavoitella ja toteuttaa päämääriäsi? Mikä on antoisaa tai vaikeaa urasuunnittelussa?

terkuin,
keittiöpsykologi Veera

Sattumien summa

Uskon sattuman mahtavaan voimaan. Monopolissakin Sattuma-kortti on se mielenkiintoisin kortti: tuleeko sieltä pennosia vai jotain epämieluisaa? Sattumasta ei koskaan tiedä, ja siksi se onkin niin kiehtova ilmiö. Se vaanii jokaisen kulman takana, joten on pidettävä silmät auki ja korvat höröllä.

Sattuma on ollut tämän päiväni kantava teema ja olen tullut ajatelleeksi sitä monesta eri näkökulmasta. 

Onnekkaita sattumia on tänään osunut kohdalleni useampia kuin normikeskiviikkona.

Aamuni alkoi Turun Biocityssä pidetyssä European Job Day / Kampus -seminaarissa, jonka pääpuhuja Mikael Jungner käsitteli työuraa ja sen rakentamista. Jungner kertoi omakohtaisin kokemuksin höystettynä siitä, miten urakehitystä määrittävät usein sattumat. Yksi asia johtaa toiseen. Hänenkin urallaan sattuma näytteli isoa roolia. Lisää ajatuksiani Jungnerin puheenvuorosta voit halutessasi lukea täältä.

Ystävän kanssa herkutellun lounaan jälkeen hyppäsin junaan kohti Saloa, työhaastatteluun. Saloon saapuessaan ei voi välttyä näkemästä Salon yhtä monumenttia: jättiläismäistä viljasiiloa.

Keskustelimme myös työhaastattelussa siitä, miten sattumat ja hyvin erilaistenkin elämänkokemusten hyödyntäminen vie usein uralla eteenpäin. Jokainen työ ja tilaisuus voi avata uusia ovia ja tuoda uusia haasteita. Haastattelu meni mukavasti ja odotankin inspiroituneena sen tuloksia nyt lähiaikoina.

Satuin poikkeamaan ohimennen Salon sisustustaloon.

 

Huomasin pian, että jaan saman sisustusfilosofian liikkeen omistajan Pepin kanssa; kaiken ei tarvitse olla uusinta uutta, vaan sisustuksessa tulee ennemminkin olla kerroksellisuutta. Sisustajan tulee myös muistaa kestävän kehityksen arvot: vanhan näkeminen uudessa valossa, tuunaus ja innovatiivisuus yhdistelemisessä. Tämä ajatus näkyy myös Pepin liikkeessä: huolella valittuja, kauniita tuotteita ja laadukkaita merkkejä. Tässä muutamia makupaloja liikkeestä:

Peppi oli muutenkin valloittava persoona ja pian mutustelimmekin jo suklaakonvehteja yhdessä.

 Häneltä sain kimmokkeen mennä nauttimaan kahvihetkestä salolaiseen Cafe Makuun tien toiselle puolen. Kiitos Peppi - you made my day!

Cafe Maku jätti todella hyvän maun suuhun. Kahvilassa on pöytiintarjoilu - jota arvostan suuresti nykyisessä kiirekulttuurissa, jossa lattet napataan lennosta mukaan ja juodaan tärisevässä bussissa tai juosten matkalla palaveriin. 

Kahvilan wlan toimii yhtä moitteettomasti kuin asiakaspalvelukin. Lupsakka ja osaava henkilökunta auttoi valitsemaan runsaalta listalta parhaan leivän: ollessani epävarma kastikkeen mausta, kuljetettiin keittiöstä ystävällisesti pieni ennakkomaistiainen kyseistä kastiketta päätöksen helpottamiseksi. Valinnanvaikeuksien jälkeen pääsin kuitenkin yhteisymmärrykseen mielihalujeni sekä makuaistini kanssa ja tilasin lopulta mozzarella-kolmioleivän, suklaakakkua ja suuren suuren latten. Tilaus meni nappiin! 

Oletteko pysyneet laskuissa mukana, monesko kerta tämä on, kun napsin kuvia herkullisista kakuista? Ehkä 100?

Cafe Maku tarjoilee Turun kahvipaahtimon kahveja, jotka sulavat suussa. Nautittuaan kupillisen kahvia, voi myös ostaa pussillisen tuota ruskeaa kultaa kotiinviemisiksi.

Viihdyin omien ajatusteni ja latte-kupin äärellä niin kauan, että ajantaju meinasi kadota. Havahduttuani syvistä mietteistäni, päätin olla kiirehtimättä Turun junalle. Turha hötkyily pois: ehtiihän sitä tunninkin päästä. Tai kahden. Päätin siis toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni nähdä Hannes Heikuran valokuvia livenä. Cafe Mausta sain selkeääkin selkeämmät ohjeet, miten löytäisin tieni perille Salon Taidemuseo Veturitalliin.

Sattumia oli tarjolla myös valokuvaaja Hannes Heikuran valokuvanäyttelyissä We walk alone ja Dark Zone. Onni oli puolellani, sillä viikon ainoa yleisöopastus oli juuri tänään keskiviikkona. Myös opiskelijan kukkaro kiitti: opiskelijat pääsevät Taidemuseoon kahdella eurolla. 

Heikuran kuvissa sattumalla on iso rooli. Vahvoissa valokuvissa on onnistuttu kiteyttämään oleellinen: yksi valonhäivähdys, taivaalla lentävä lokki, ohiajaneen auton vesiräiskähdys vasten kasvoja, kadunkulkijan ilme lätäkön heijastuksen kautta… Hetkiä, joissa paitsi sattumalla myös rautaisella osaamisella ja hyvällä näkemyksellä on osuutensa.

Heikuran näyttely on ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen. Saloon huristelee Turusta vain puoli tuntia ja Helsingistäkin puolessatoista tunnissa, joten kannattaa ehtiä näkemään näyttely ennen 31.3.

Vinkki! Taitelija on kuulemma itse paikalla valottamassa kuviensa tausta-ajatuksia sunnuntaina 17.3. kello 14. Näyttelystä voit lukea lisää täältä ja katsoa Hannes Heikuran haastattelun täältä.

Salo-päivä oli iloisten ja ajatuksia herätelleiden sattumusten päivä. Salo saa minulta ruusuja etenkin ihanista ihmisistään. Suorastaan häkellyin siitä, miten avoimia, puheliaita ja sydämellisiä ihmisiä tielleni osui päivän aikana. 

Salolaisen kukkakaupan portailla ohikulkijaa piristi kimppu tulppaaneja

Ainoat risut, joita Salolle jätän on se, että työllisyystilanne on melko huolestuttava. Kiinteistönvälitystoimistojen ikkunat pursuivat myynnissä olevia koteja. Toivonkin Salon työllisyystilanteelle pikaista piristysruisketta. Salolaisten yrittäjien asenne on kyllä kohdillaan – ainakin jos tätä itsevarmaa ja hauskuuttavaa kehysliikkeen kylttiä on uskominen...

Ulkopaikkakuntalaisen ja turistin silmin vaikutti siltä, että salolaisilla yrittäjillä on hyvä draivi päällä ja usko niin omaan tekemiseensä kuin aurinkoisempaan tulevaisuutenkin. Juuri sellaista asennetta tarvitaan nyt. Kenties myös tämä uutinen piristää montaa salolaista.

Sattuman täyteisiä päiviä kaikille!

PS. Bongasin oikeasti ihan aidon risukasan kaupungin keskustasta, liikennevalojen vierestä. Vai olikohan se tilataideteos, jota en vain turkulaisena hiffannut? Onkohan Salon symboliset risukasat  konkretisoitu pukemalla ne kaupunkitaiteen muotoon, eh? Mitä luulette?

Tunnethan nämä kolme?

Eettiset merkit asettavat kehitysmaiden raaka-aineiden tuotannolle vaatimuksia kuten lapsityövoiman käytön kielto, ympäristön huomioiminen, työolosuhteet ja tuottajan tuotteestaan saama korvaus. Lue, mitä eettiset merkit tarkoittavat.

Rainforest Alliance

• Merkin juuret ovat sademetsien monimuotoisuuden suojelussa. Merkin kriteerit painottuvat ympäristövaatimuksiin, kuten ekosysteemin ja villieläinten suojeluun, veden käyttöön, maaperän suojeluun ja kestäviin viljelymenetelmiin.
• Myös työoloille asetetaan vaatimuksia. Lapsi- ja pakkotyövoiman käyttö on kielletty.
• Tunnetuimpia Rainforest Alliance sertifioituja tuotteita ovat banaanit, kahvi, tee ja kaakao.
• Merkkiä myöntää yhdysvaltalainen Rainforest Alliance -järjestö.
• www.rainforest-alliance.org

UTZ

• Sertifiointi syntyi tukemaan kahvinviljelijöitä, nykyään piirissä on myös muita tuotteita, kuten tee ja kaakao.
• Tarkoitus kehittää viljelymenetelmiä ympäristön ja ihmisten kannalta kestävämmäksi sekä kehittää viljelijöiden ammattitaitoa ja raaka-aineiden laatua, jotta heillä on paremmat mahdollisuudet elättää itsensä viljelyllä.
• UTZ-sertifikaattia myöntää hollantilainen järjestö ja kriteerien valvonta on eriytetty ulkopuolisille valvontayhtiöille.
• www.utzcertified.org

Reilu kauppa

• Sertifikaatti painottaa kehitysmaiden viljelijöiden parempaa toimeentuloa ja tähtää köyhyyden vähentämiseen kaupan avulla.
• Erikoispiirteenä minimihinta, jonka tarkoitus on turvata viljelijöille kohtuullinen toimeentulo maailmanmarkkinoiden heilahdellessa.
• Lapsi- ja pakkotyövoiman käyttö on kielletty ja työolojen on oltava turvalliset. Tuotannolle asetetaan myös ympäristökriteereitä.
• Merkkiä näkee muun massa kahvipaketeissa, banaaneissa, kaakao- ja sokeripaketeissa sekä riisi- ja pähkinähyllyssä.
• Suomessa Reilun kaupan merkkiä myöntää Reilun kaupan edistämisyhdistys ry. Kriteerien noudattamista valvoo ulkopuolinen valvontayhtiö.
• www.reilukauppa.fi

LÄHDE:

Koonnut: Tiina Leppiniemi

Kuva: Eettisten merkkien kotisivut