Perjantai

Tänään olen ravannut ympäri Helsinkiä asuntoja katsastamassa. Siinä hötäkässä olen joutunut pysähtymään miettimään omia arvojani: mitkä asiat ovat tärkeitä kodille? Onko sen sijaittava ydinkeskustassa, lyhyen työmatkan päässä, kun avaa oven on kaupungin syke heti kulman takana. Painaako vaakakupissa, miltä talo näyttää ulos päin - jugend-kaunotar vai betonipalikka?

 Rauhallinen naapurusto ja lenkkipolut vieressä, vai keskustan baarit, putiikit ja palvelut lähellä.

Yksin asuminen, kämppis vai solu - rahan säästäminen asumisessa vai panostaminen asumismukavuuteen?

Päättäminen on hankalaa.

Mutta tässä päivän ilouutinen! Opinnäytetyöni otti kertaheitolla oikein kunnon etenemisloikan käydessäni tapaamassa vihreitä tapahtumia järjestävän Greeneventin toimaria Jussi Kalliota. Hyvää ajatustenvaihtoa ja konkretiaa itse työprosessiin.

Päivän todellinen creme de la creme oli Tähtisumua-tapahtuma Kiasmassa. Ideana oli sonnustautua lempi-idolinsa tyyliin. Sonja oli organisoinut Makerin meikkitaiteilija-opiskelijat Kiasman aulaan maskeeraamaan kävijöitä. Hän toimi team leaderina ja olin niiiin ylpeä hänestä, sillä jengi tuli jatkuvasti häneltä kyselemään miten tämä ja tuo asia tulisi hoitaa ja Sonjalta tuntui löytyvän vastaukset ja ratkaisut niistä jokaiseen. Mikä parasta, sain Sonjan loihtimana ihanan raikkaan meikin. 

Tapahtuman konsepti oli hauska ja onnistunut. Tarjolla ilmaisten meikkausten lisäksi muun muassa Napoleon Pink Horse -esitys Kiasman teatterissa, avoin pääsy kaikkiin näyttelyihin sekä DJ nostattamassa tunnelmaa. Oman poikkitaiteellisen leiman tapahtumalle toivat myös erilaiset työpajat ja  yllättävä Thriller-tanssinäytös. Kultu-ryhmän organisoima Tähtisumua madalsi varmasti ihmisten kynnystä tulla Kiasmaan. 

Kevät kolkuttelee!

Pahoitteluni. Mutta nyt on kyllä pakko leijua!

Kevät on virallisesti rantautunut Turkuun – toivottavasti jäädäkseen.

Mistä päättelin näin?

1. Pyörätiet ja pyöräilijät ovat kaivautuneet esiin. Turku on tehty pyöräiltäväksi. Elämä nopeutuu huomattavasti talven busseilun ja kävelyn jälkeen!

2. Teatterisilta kukkii. 

3. Aurajoki on sula ja ruskea, kuin vihertävä kaakao.

4. Föri liikennöi taas tois puol jokkee. Helpottaa huomattavasti mun ehtimistä jumppaan.

5. Keväthiukset tuli. Leikkasin 20 senttiä pois hiuksista, ja olo on uskomattoman reipas ja kevyt.

 Teatterisilta oli koristeltu kevään kunniaksi narsisseilla. Kiitos kuvan ottaneelle herrasmiehelle. Hän totesi kuvaa ottaessaan unelmoivalla äänensävyllä: "Täydellinen kamera."

 Ihanaa, että Aino on takaisin Hollannista pyöräilemässä Turun rannoilla ja lounastamassa Kårenilla!

Föri back on the track again!

 Lähtötilanne...

 Sarkun osaavat kädet ja hyvä suunnittelusilmä saivat ihmeitä aikaan!

Lopputulos.

PS. Takatalvi. Pysy poissa.

Postin tuo, postin tuo, postin tuo Pate jokaisen luo

AH! Perinteinen etanaposti on sitten upeaa!
Sähäkästi sähköistyvässä ja hektisessä maailmassa kirje, kortti tai paketti tuntuu kuin kultamitalilta sadan metrin juoksusta (jota en kyllä itse ole koskaan voittanut, öhm).

Rehellisesti käsi sydämellä, milloin muistat viimeeksi saaneesi postia postiluukusta, ei sähköpostilaatikkoon? Ja nyt postista puhuttaessa pois laskuista jätetään lehdet, laskut, palkkakuitit, talonmieskirjeet ja mainokset.

 Itse sain tänään hyvin hämmentävää postia: ystäväni oli lähettänyt minulle Louis Henri Seukwan kirjan The Ingrained Art of Survival, nimikirjoituksella varustettuna. Kaiken huipuksi kirjan välissä oli kaksi junalippua Jyväskylään (!). Hetken mietittyäni asia kyllä ratkesi. :)
Samana päivänä sain myös ihanan piristysruiskeen Pariisissa asuvalta Saara-serkultani: valokuvia viime keväiseltä matkaltani.

Myös mainostoimisto Jung von Matt Spreen GmbH:n mainos muistuttaa Saksan postille suunnittelemassaan mainoksessa perinteisen kirjeen arvosta. Hui!

Luova johtaja: Mathias Stiller Copywriter: Torben Otten

Hyvää mieltä päivään, legendaarisen Postimies Paten perille tuomana:

Pahvi 2012

"Pahvi on Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton (MTL) ja Helsingin Sanomien ilmoituskilpailu, jonka tavoitteena on edistää hyvän sanomalehtimainonnan suunnittelua. Kisaan osallistuvat automaattisesti kaikki Hesarissa julkaistut ilmoitukset monisivuisista minimikokoisiin. Ammattilaisraati arvioi mainonnan neljä kertaa vuodessa ja palkitsee kevään, kesän, syksyn ja talven parhaan ilmoituksen Pahvilla. Kilpailu huipentuu kerran vuodessa yleisöäänestykseen."
MTL:n mukaan Pahvi "sai alkunsa paitsi halusta kannustaa mainonnan suunnittelijoita ja toimeksiantajia hyvän mainonnan tekemiseen, mutta myös toiveesta saada enemmän arvostusta sanomalehtimainonnalle."


Itse annoin äänenin Folk Finlandin Helsinki Missiolle suunnittelemalle "Kadonnut tytär" -nimiselle mainokselle. Mainos tulee iholle realistisuudellaan. Kaiken lisäksi huomasin, että mainos voisi melkein kertoa minusta. Kuvan rouva pitelee kylttiä, jossa nuoren, menestyvän naisen kuvan alla on teksti: "Nähty viimeksi palaverissa, aamuruuhkassa, lasten harrastuksissa, oravanpyörässä. Löydettäessä pyydetään ottamaan yhteyttä äitiinsä."

Äänestysaikaa on aina 18.3. saakka, käy valitsemassa oma suosikkiasi täältä.

Annan mielelläni ääneni mainostoimistolle, jonka maailmankatsomus kohtaa omani ja joka on toimijana suhteellisen nuori, perustettu vuonna 2010.  Toimisto tavoittelee paluuta ”pikkukaupungin palvelukulttuuriin” ja haluaa nostaa kuluttajien kuuntelemisen merkitystä. Kaiken lisäksi Folk jakaa kanssani saman moton elämälle:

kuvat: folkfinland.fi

Happily ever after?

Lapsena muistan vanhempieni erosta sen, että se tapahtui hyvin nopeasti. Naps! Ja iskä oli jo muuttanut eri osoitteeseen, äiti jäi asumaan isoon taloon lasten kanssa. Uusi tilanne tuli yllättäen ja sitä ei koskaaan kunnolla käsitelty tai selitetty meille lapsille. ”Iskä muuttaa nyt pois. Piste.”

Tuolloin 2000-luvun alkumetreillä koko perheen tavoitti samasta lankapuhelinnumerosta. Muistan olleeni aina ihan paniikissa, kun jouduin vastaamaan puhelimeen ja soittaja kysyi:

”Onko teidän isä kotona?”

-”Ei.”

”No milloin hän tulee kotiin?”

Tässä vaiheessa aloin luikerrella langan toisessa päässä epämukavuudesta kuin onkimato. Mitä siihen kuuluu vastata? Pitäisikö valehdella isän olevan kaupassa tai pitkällä työmatkalla, ehkä soittaja kyllästyisi soittamaan? Vai pitäisikö väittää, että iskä poltti kielen kun söi kuumaa ruokaa eikä pysty puhumaan? Vai ihan vain rohkeasti kertoa vanhempien olevan nyt asumuserossa?

Usein päädyin vastaamaan:

- ”Ei tule kotiin enää.”

Ja laitoin luurin kiinni.

Tunsin tuolloin häpeää siitä, etteivät vanhempani enää halunneet asua saman katon alla. Pikkukaupungissa harvat ystävieni vanhemmista olivat eronneet. Jonkun täytyy aina olla se ensimmäinen lähipiiristä. Ehkä kuvittelen vain, mutta sen jälkeen useat ystävieni vanhemmista päätyivät myös avioerotilanteeseen. Hekin saattoivat alkaa tarkastelemaan suhdettaan kriittisemmin – tai ehkä he vain olivat vihdoin rohkaistuneet viemään loppuun päätöksen joka oli kytenyt jo jonkin aikaa pinnan alla.

Nyt eron jälkeen, reilun kymmenen vuoden jälkeen olen kuullut molempien versioita ja variaatioita siitä, miksi ero oli oikea ratkaisu silloin. Tällä hetkellä asia tuntuu luonnolliselta – pystyn puhumaan asiasta avoimesti ja analysoiden.

Positiivisesti ja optimistisesti ajatellen avioerojen salliminen ja hyväksyvämmän ilmapiirin kehittyminen on ollut varmasti monelle pattitilanteessa olleelle parille helpotus. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa uusia avioliittoja solmitaan vuosittain 29 952 ja parisuhteita rekisteroidään 322, eroon päätyy vuosittain 13 619 liittoa.

Prossat ovat siis kuitenkin luottamuksen puolella!

It's the tiny details!

Mielestäni sisustuksessa tärkeintä ei ole vain design-huonekalut ja harmonia,
vaan ennemminkin esineet, joista jokainen kertoo omaa tarinaansa ja tuo mieleen hymyilyttäviä muistoja. Olen ympäröinyt itseni kauniilla pienillä esineillä kotonamme.

Aina toisinaan Jani kyllästyy elämään kaiken söpöyden ja pikku tilpehöörin keskellä.
Hän kaipaa selkeyttä -  minä tavaroiden keskelle käpertymistä.
Tällaisissa tilanteissa pakkaamme kaikki valokuvat, koriste-esineet ja muut pahvilaatikkoon ja viemme ne kellariin hetkeksi. Jonkun ajan päästä haen sieltä takaisin ne, joita todella kaipaan.

Uudistuminen on hyväksi aina silloin tällöin.

Tässä meidän kodin tämänhetkisiä yksityiskohtia:

Meren sileäksi muovaamat kivet, simpukat, kotelot, munat, merisiilit pääsevät oikeuksiinsa kummitätini Marokosta tuomalla lautasella.

Meille tullessaan ja meiltä lähtiessään ihmiset törmäävät meidän arkeamme kuvaavaan aforismiin...

"Helppous ja järkevyys ovat harmillisen harvoin synonyymejä."

Herra Sammakko vahtii omalta tuoliltaan jääkaapin päältä talon meininkiä.

Makuuhuoneessa unen päästä on helppo saada kiinni sinisten seinien ympäröimänä. Puiset nimikirjaimet ovat tuparilahja Nooralta.

Turkoosi tuo Kreetan vedet mieleen aamulla koruja valitessani.

The Body Shopin saippuat vievät ajatukset tuoksuillaan arjen yläpuolelle. Tämä oli aivan ihana joululahja Liisalta!

Yöpöytääni asuttavat kirjat, joita luen ristiin rastiin aina fiiliksen mukaan.

Keittiössä on hyvä olla kokeilunhaluinen, ja tunnetusti en ole huippukokki. Variaatio on hyvä sana feilanneelle ruualle.

Murot ja myslit säilyy tuoreena Essiltä saadussa metallipurkissa.

Jos oma mielikuvitus keittiössä ei riitä, tässä kolme käytetyintä opusta meidän keittiössä, joista inspiraatiota kaivetaan apuun. Prinsessamunakello on äidin tuliainen Espanjasta.

Yöpöydällä pitää olla vihreää ja kello.

Arabian 50-60-luvun taitteessa syntyneen kipon seurana kylppärissä asuu pieni onnennorsu.

Eteisen liitutaululle kaverit saavat jättä terkkujaan, tässä Ainon ja Selman tarinoita.

Viinipullossa lempilintuni riikinkukon sulka, jota ei suinkaan ole riistetty väkivalloin Korkeasaaren asukeilta, vaan ostettu Liedon Zoolandiasta. Riikinkukkoja ihailen niiden koreuden ja omituisuuden takia.

Matkailu avartaa

Otsikon klisheinen sanonta pitää paikkansa.

Maiden rajat ovat hälventyneet ja maailma pienentynyt halpalentojen sekä netin myötä.

Nykyään lennähdetään yhtä iisisti viikonlopun viettoon Berliiniin kuin aikoinaan vaikka kotikulmille junalla pohojanmaalle. -Tai itseasiassa vielä helpommin.

Mielenkiintoinen ilmiö on, miten huomaan itseni muuttuva matkalla. 

Toisessa maassa kukaan ei minua tunne, saan olla juuri sitä mitä olen. 

Erilainen, kiehtova, massaan sulautuva - mitä vain.

Esimerkiksi Pariisissa rakasti käyttää pikkumustaa, Tukholmassa pukeutua siniseen jakkuun ja Lontoossa kukkahamosiin. 

Parhaita, mieleenpainuneimpia reissujani ovat olleet...

   Pariisi

 Tallinna

 Himos

 Parga

 Cheltenham

 Porvoo

 Firenze

Hanko

 Kaikki Tukholman reissut

Lontoo

 Barcelona

Kaikki Oulun matkat


Listallani on vielä monen monta maata ja kaupunkia, joissa on pakko käydä ennen kuin heitän lusikan nurkkaan - mutta onneksi aikaa on!

Tätä en tekisi lapsilleni

Minua kismittää vanhemmat, joille lapsen harrastuksiin tuppaaminen on tärkeä mitta sille, kuinka hyvä perhe he ovatkaan.

"Juu, kyllä meidän Kim 5 vee käy joka toinen viikonloppu turnausmatkoilla jääkiekkojoukkueensa kanssa." C'moon, eiväthän sen ikäiset oikeasti vielä tajua turnauksista ja listauksista mitään. Tärkeämpää ovat kaverit ja se, että aikuisilla on heille aidosti aikaa yhdessäoloon.

Tässä myös toinen ääripää, joka saa minut näkemään punaista: