Onnellisuus

Kellä onni on sen kätkeköön, toteaa vanha supisuomalainen sananlasku. Itse olen kyllä eri mieltä. Onnellinen ihminen hehkuu, ja varmasti tulee säteilleeksi sitä ympärilleensäkin. 

Tässä kuvassa olen Onnellinen.

Olin nukkunut hyvin, iho tuntui aamulla pehmeältä ja puhtaalta. Hartiat olivat rennot. Oli perjantai, ja tiesin ettei sinä päivänä ollut turhia velvollisuuksia. Ei ollut kiire minnekään, sai olla rennoissa vaatteissa. Hyvä musiikki soi taustalla. Söin hitaan aamupalan ja nautin yksinolosta.

Usein olen onnellisimmillani toisten seurassa. Siksi tuo hetki jäi niin vahvasti mieleen. Luksusaikaa all by myself. 

Onnellisuutta ei aina tajua. Joskus olo on vain niin tajuttoman ihana, että sen tuntee päästä varpaisiin. Kuten silloin, kun pyöräilee tuulessa tosi kovaa, niin että olo on vahva. Tai kun iholta nousee höyryä, kun menee saunasta lumihankeen jäähylle. Tai kun sokeri rapisee hampaissa ja maitovaahto on ihanan pehmeää.

Jotkut kuvat tai kappaleet tuovat onnellisuuden hyrinän mieleen.

Tässä muutamia kuvia, jolloin olen kokenut onnellisuutta:

Kun merituuli puhaltaa.

Kun saa ilmapallon puhallettua.

 Kun saa syödä simppelin aamupalan ulkona.

Kun näkee niiden onnen, jotka eivät ole nähneet toisiaan pitkään aikaan.

Kun syö kesän ekan suklaapehmiksen strösselillä.

Kun tanssii niin paljon, että seuraavana päivänä ei pysty astumaan päkiöillä ja jalat on rakoilla.

Kun maistaa täydellistä mutakakkua.

Kun herää teltasta ja tajuaa, ettei lihakset olekaan jumissa!

Kun äiti kirjoittelee söpöjä viestilappuja.

Kun ystävät järjestävät herkullisen puistopiknikin sateesta huolimatta.

Kun Eino saa uusia koirakavereita.

Kun Janilla on onnellisuusilme.

Kun hameen helmat liehuvat tuulessa.

Kun mulla on oikeesti maailman kultaisin sisko.

Kun sormet osut oikeille koskettimille pianossa.

Kun Ruotsi-veli tulee kylään.

Kun syö pastaa Vapianossa.

Kun on äidin kanssa samalla aaltopituudella.

Kun syö elämänsä parasta lohisoppaa.

 Kun auttaa serkkua hädässä.

Kun inspiroituu hyvässä seurassa.

 Kun hyvä ystävä muuttaa samaan kaupunkiin.

Kun näkee näin ison vesimelonin.

Kun saa avata paketin.

 Kun löytää paikan, jossa on hyvä henki.

Kun toinen keittää herkulliset kahvit.

 Kun juo smoothieta Kulturhusetissa.

Kun purkittaa mansikoita ja syö niistä ainakin joka toisen.

Kun koko suku on koolla.

Sunnuntaiaamut Kuusitiellä.

Näin ajattelen onnellisuudesta.

Tähän loppuun vielä Ismo Alangon näkemys onnellisuudesta.

 

Oppariongelmia

Olen pähkinyt viime aikoina opinnäytetyön parissa. Aloittaminen on aina ollut se suurin kompastuskivi minulle. Mutta ei kaikki muukaan ole mennyt ihan putkeen.

Opinnäytetyöprosessin aloitin ja huhtikuussa. Tein itselleni aikatauluja, jotka eivät pitäneet (liikaa töitä ja aivan liikaa pitkiä lounaita). Roudasin kirjastosta kirjapinoja, joita en lukenut (valinnanvaikeus minkä luksisi ensin, olihan kirjoja parikymmentä). Laitoin kellon soittamaan seitsemäksi aamuisin, jotta voisin kuitenkin torkuttaa sitä kymmenen minuutin välein parin tunnin verran joka aamu (laiska aamuherääjä). Kävin Taideakatemialla opinnäytetyöseminaareissa, joissa pohdittiin tutkimusaiheita (turhauttavaa kuunnella muiden eksyneiden jaaritteluja).

Summa summarum olen haronut hiuksia muutamaan otteeseen.

Tavoitteenani on valmistua viimeistään 2013 keväällä. Kyllä sitä itsekuria vielä löytynee? Ainakin asenne on vielä optimistinen.

Tämä kuva olkoon voimakuvana ylitsepääsemättömältä vaikuttavan prosessin läpiviennissä.